tiistai 14. heinäkuuta 2015

Uuden kukkapenkin perustaminen

Pihaltamme löytyy ns. perunalaatikko, johon on tehty kierrätyslaudoista kehikko perunoiden kasvatusta varten. Tähän tarkoitukseen sitä käytettiin ehkäpä muutama vuosi. Kovin isoja perunoita tässä laatikossa ei kyllä kasvanut ja viime vuonna sain luvan istuttaa siihen perunoiden sijasta kesäkukkia. Ongelmaksi muodostui se, ettei kesäkukatkaan oikein siinä viihtyneet, sillä perunoiden jäljiltä maa oli kovin jäykkää ja tiivistä, sekä täynnä juuria. Tästä johtuen päätin tyhjentää koko laatikon sisällön ja aloittaa kaiken alusta.

Tässä kuvia aikaisin keväällä 2015. Penkissä on talvehtinut jokunen perenna (mm. keijunkukkia) onnistuneesti lehtien ja havujen alla.


Laatikon vieressä viime kesänä perustettu pionipenkki, jossa myöskin onnistuneesti talvehtineet 4 pionia.


Ennen laatikon uudelleen käsittelyä perustin kivikkopenkin sen vasemmalle puolelle:

Tämä osa tonttia on kesäisin todella kuivaa. Sen kasvualusta on pääsääntöisesti hiekkaa ja sepeliä. Siinä talvehti viime kesänä istutettu pensashanhikinalku, joka täytyi myöhemmin siirtää toiseen paikkaan, koska edes se ei tykännyt tässä olla. Kivien sommittelun kanssa meinasi hieman hermot mennä (en toki ole ollenkaan perfektionisti)...

Kivien löydettyä paikkansa, löysi penkkiin tiensä oikeita kivikkokasvejakin. Tässä vaiheessa vanha perunalaatikon kehikko on jo siirretty uudelle paikalleen kiinni kivikkopenkin reunaan.


Vanhan perunapenkin muuttaminen kukkapenkiksi:

Kivikkopenkin jälkeen otin käsittelyyn tämän projektin. Ensimmäiseksi tyhjensin siitä kokonaan vanhat mullat pois ja siirsin kehikkoa vasemmalle päin, enemmän toisen puun eteen niin, että oikealta puolelta pääsee nyt helpommin kulkemaan laatikon taakse hoitamaan kasveja.

Kun olin saanut vanhat mullat pois ja kehikon siirrettyä haluttuun kohtaan levitin juurimaton kehikon pohjalle. Tämä ei ehkä olisi ollut tarpeen, mutta tässä kohdin on aikaisemmin kasvanut runsaasti tuoksuvatukkaa ja halusin näin varmistaa, ettei se vahingossakaan ala puskea uuden kukkapenkin läpi, jolloin sen poistaminen saattaisi käydä mahdottomaksi. Tätä samaa kangasta oli tässä laatikossa jo perunoiden aikaan, mutta vaihdoin senkin uuteen.

Multa on tavallista puutarhamultaa, johon sekoitin hiekkalaatikkohiekkaa, sekä hieman sepeliä tuomaan ilmavuutta.

Edellä mainitut ainekset pyrin sekoittamaan huolella, sillä oman kokemuksen mukaan pelkkä multa muuttuu äkkiä tiiviiksi ja tiukaksi massaksi.

Valmis istutusalusta!



Kasvien istuttaminen:


Uusien kasvien sommittelua uuteen kukkapenkkiin. Äitienpäiväruusuja, tulikellukka, rönsyakankaali, vuorineilikka ja rönsyleimu yrittävät hakea paikkojaan.


Kasvit ovat vihdoin löytäneet paikkansa. Etualalle päätyivät laatikossa talvehtineet keijunkukat.



Toistaiseksi siisti pionipenkin rajaus ennen kiviä...

Tässä pionipenkin rajausta on jo aloitettu, mutta kivet loppuivat harmillisesti kesken... Tarkoituksena olisi liittää kivikkopenkki ja tämä puoli yhteen samanalisilla kivillä, jotta niiden välissä oleva laudoista tehty kukkapenkki ei näyttäisi niin irralliselta. Samanväristä lautaa löytyy myös sipulipenkistä, joka näkyy tässä kuvassa yläreunassa kivireunan takana.


Uuden kukkapenkin ja kivikkopenkin kasvua:

24.5.2015

13.6.2015

13.6.2015

22.6.2015

26.6.2015

13.7.2015

13.7.2015

 
13.7.2015

Kasveja on lannoitettu joitakin kertoja Nutriforten kastelulannoitteella ja uskon sen auttaneen kasveja rehevöitymään näin nopeasti, melkeinpä liiankin nopeasti, sillä tuntuu siltä etteivät ne kohta mahdu kaikki enää tähän samaan penkkiin. :) Esimerkiksi tulikellukan paikkaa jouduin jo vaihtamaan rönsyakankaalin kanssa...

Penkkiin paistaa aurinko aamuisin, paikoitellen pitkin päivää, sekä iltaisin.

Kukkapenkin kasveja:
ruusuja
rönsyleimuja
rönsyakankaali
tulikellukka
keijunkukkia
vuorineilikka
tarhakylmänkukka
akileijoja
liljoja
malvoja
lyhtykoisoa
tuoksuherneitä



maanantai 13. heinäkuuta 2015

Puutarhan eloa

Viime postauksesta onkin jo hetki aikaa, joten nyt on oivallinen aika kirjoittaa pieni pätkä tämän kaupunkipuutarhan elosta.

Ensiksi täytyy kuitenkin palata kevääseen saakka ja näyttää muutama kuva kevään kukkaloistosta, kun sipulikukat heräsivät talviuniltaan:

Narcissus Apricot Whirl ennen värin vaihtoa

Narcissus Apricot Whirl värin vaihdon jälkeen

Narcissus Apricot Whirl

Narcissus My Story

Narcissus My Story

Narcissus My Story

Narcissus My Story

Narcissus Taurus ennen värin vaihtoa

Narcissus Taurus vaihtamassa väriä

Narcissus Taurus vaihtanut jo täysin värinsä

Puschkinia scilloides posliinihyasintti



Tulipa gesneriana

____________________________________________


Sipulikukkien jälkeen onkin hyvä siirtyä muun puutarhan heräämiseen:

Kevät oli sen verran lämmin, että pääsin askartelemaan puutarhan puolelle jo hyvissä ajoin ennen kesäloman alkua. Toteutin yhden projekteistani eli kivikkopenkin. Tein sen sellaiseen kohtaan, mikä on ollut kalju jo monet vuodet, eikä siinä ole oikein mikään kasvi kunnolla viihtynyt. Niinpä ajattelin, että kokeilenpa nyt sitten näiden kivikkokasvien viihtyvyyttä peittääkseni rumahkon alueen.

Päädyin tekemään tällaisen pyöreähkön muodon ja jaoin sen ikään kuin auringonsäteiden jakamiin "lokeroihin". Tarkoitukseni oli vielä myöhemmin lisätä punaista ja mustaa koristekiveä kasvien tyvelle, mutta se vaihe on vieläkin mietinnän alla. Jotenkin tykkään tästä "karusta" vaikutelmasta, kun maa on näkyvissä luonnollisesti. Tämän penkin kasvualustaan ei tarvinnut koskea, sillä se oli jo valmiiksi hyvin sorainen, hiekkainen ja ilmava, sekä ravinneköyhä. Kesän mittaan olen näitä kasveja lannoittanut kaikille kasveille sopivalla kastelulannoitteella silloin tällöin. Penkin keskellä oleva pensashanhikki on siirretty toiseen paikkaan, siitä lisää alempana.

Kivikkpenkistä löytyy eri värisiä patjarikkoja ja levisioita, sekä sekalainen joukko muita kivikkokasveja.


____________________________________________

Kivikkopenkin jälkeen pääsin mylläämään tontin nurkkaan, joka vielä viime kesänä rehotti valtoimenaan tuoksuvatukkaa. Kyseinen kasvi on taroitus hävittää tontilta kokonaan ja sen ylös kaivamiseen onkin jo kulunut monta hikistä tuntia. Minulla ei ollut pitkään aikaan sen tilalle mitään uutta istutussuunnitelmaa, mutta työharjoittelun aikana se onneksi alkoi vihdoin hahmottua. Tuoksuvatukan valtaama syreeni sai kuitenkin jäädä ja toivottavasti se alkaakin nyt viihtyä paremmin.

Tässä kuvassa ylempänä tilanne varhain keväällä 2015 ja alempana tilanne viime kesänä 2014.


Tässä kasveja uuteen istutussuunnitelmaan kyseiseen nurkkaan tuoksuvatukoiden tilalle:

Työharjoittelupaikaltani löysin 3 ihanaa alppiruusua

Nämäkin syyshortensiat löytyivät työharjoittelupaikaltani viime syksynä


Tilanne nyt tällä hetkellä:

3 alppiruusua näkyvät edessä ja 2 syyshortensiaa istutettiin taakse tontin laidalle. Aidan viereen siirsin kivikkopenkin keskellä olleen pensashanhikin, joka ei viihtynyt niin karussa paikassa. Nurkan kasvualusta on pääsääntöisesti luonnolliseksi jätettyä, eli savea ja hiekkaa, mutta pinnalle on lisätty hieman tavallista puutarhamultaa, sekä alppiruusuille ja hortensioille rodomultaa niiden alle ja ympärille. Aidan viereen jätin tarkoituksella tilaa, jotta kasveja pääsee hoitamaan ja suojaamaan paremmin talveksi ja niillä olisi tilaa kasvaa reheviksi.

Vihreän rajausmuovin tarkoituksena on lähinnä estää vettä tulvimasta kasvien tyvelle rankkasateiden aikaan. En vielä tiedä aionko istuttaa näiden tyvelle maanpeittokasveja, se taitaa ainakin jäädä seuraavaan kesään.  Tässäkin jätin tilaa näiden kahden eri kasvien väliin, jotta siitä mahtuisi kulkemaan alppiruusujen taakse. Nurkka näyttää vielä aika kaljulta, mutta ehkä se siitä vuosien mittaan taas hieman rehevöityy, toivon mukaan kuitenkin hillitymmin, kuin häädön saaneen kasvin osalta.





Seuraavassa postauksessa kerron vanhan perunalaatikon muuttamisesta kukkapenkiksi.